Kuten kuvasta näkyy. Tässä se oli ollut meillä vasta varsin vähän aikaa. Näillä mentiin ihan hyvin monta kuukautta, kunnes kerran huomasin että vesipullo ei ollut vajunut päivän aikana lainkaan. Angoranhan tulisi juoda enemmän kuin muiden samankokoisten kanien, mitä pidemmässä villassa sen enemmän. Oli vielä aika lämmin päiväkin, niin lämpöhalvauksen uhasta huolestuneena laitoin sille häkkiin pullon lisäksi kupin. Lambi taisi vielä kaatakin sen useampaan otteeseen, mutta märistä varpaista huolimatta pullosta ei kadonnut pisaraakaan.
Normaaleilla kaneilla olisi tässä vaiheessa seurannut pullonkäyttökoulu, kyllä pullosta joskus juoneen kanin Siperia opettaa eikä eläin veden äärellä janoon kuole. Angorapalleron kanssa olin kuitenkin roimasti hermostuneempi, joten vesikuppi sai tulla jäädäkseen. Kaikenlaisia erilaisia savikuppeja kävi testauksessa, onneksi kaiken maailman kippoja on nurkat täynnä sekä näyttelyvoittoina että tullut taloon muuttaneiden aikuisten kanien mukana. Pisimpään oli käytössä iso ruskea koirien vesikuppi jossa luki isolla DOG. Se oli kokonsa puolesta erinomainen, ei kaatuillut ja vettä mahtui reilusti. Itseäni silti nyppi koko ajan se, että kyseessä oli niin ilmiselvästi koirankuppi, että uuden haku oli koko ajan päällä. Oli kyllä ihan käsittämättömän hankalaa löytää nättiä isoa kuppia jossa ei olisi koirankuvia tai luita! Kissatkin olisivat kelvanneet, mutta ilmeisesti eläintarvikkeiden valmistajat vieläkin uskovat, että kaikilla kissanomistajilla on vain yksi katti joka juo päivässä puoli desiä maitoa lautaselta. Englannistakin etsin, mutta Harrordsin kupit olivat tällä kertaa karsean myrkynvihreitä. Jokunen kuukausi sitten löytyi sentään ihan kiva seepraraitainen kuppi, joka veti melkein puolisen litraa vettä ja joka näkyy tässä postauksessa.
Olin tässä kuppiasiassa kautta linjan huomattavankin pitkämielinen, siitä huolimatta että sen huolto oli todella työlästä päivittäisine pesuineen ja vedenvaihtoineen. Plus Lambi usein läträsi sen kanssa ihan tunteella, ja siinä uivat kani, häkinaluset kuin monesti lattiakin. Sinne oli myös ihan hirmuisen kiva viskellä ruokakuppeja ja lelun virkaa toimittaneita pahvirullia ja naruporkkanoita, jotka eivät mitkään kylvystä varsinaisesti nauttineet. Pienten pupurallien seurauksena siellä tapasi olla myös heinää ja papanoita, joten kuppia piti joskus pestä parikin kertaa päivässä. Pulloa tarjottiin kerran tässä välissä uudestaan, mutta ei kelvannut ei sitten millään.
Eräänä kylmänä lopputalven päivänä meni sitten hermot. Kun kerran jopa Lamppu, joka oletettavasti ei ollut eläessään pullosta juonut, oppi Tuikun kasvattajalla moisen taidon, niin miksei sitten Lambikin uudestaan? Viileät ilmat olivat harjoituksiin turvalliset, ja uudella isolla pullolla varustautuneena otettiin vesikuppi pois. Ja eiköhän se ryökäle vuorokauden sisään ryypännyt pullosta kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään. Nyt sillä on ollut pelkkä pullo monta kuukautta, ja tuossa vieressä se särpii parasta aikaakin kuin kani konsanaan.
Ikinä en tule varmaankaan keksimään että mikä herralle yhtäkkiä iski, suuntaan tai toiseen. Kanit ovat kummia otuksia ja näiden kanssa tapaa iskeä aina milloin mitäkin jännitysmomentteja, jonka puolesta luovuus ja sitkeys ovat kaniemännälle oleellisia ominaisuuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti